sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Taas uusi sukkapäivitys

Taas syntyi yksi pari sukkia. Jostain syystä niitä tunnun neulovan kaikkein mieluiten. Tällä kertaa jujuna on kohoneulepinta.

 Ohje näihin oli jostakin kirjastosta lainatusta kirjasta. Harmillisesti en muistanut laittaa kirjan nimeä ylös vaikka ohjeesta kopiot otinkin. Alkuperäisessä ohjeessa sukkien varren resoriosa oli tarkoitettu taitettavaksi ja sen reunaan oli virkattu reunus jossa oli pieniä helmiä. Itse en noista helmistä innostunut, joten jätin sen osan ohjetta kopsimatta.


Nyt jälkikäteen rupesin pohtimaan että olisihan sen reunuksen silti voinut virkata ilman niitä helmiä. Pitää seuraavalla kirjastoreissulla tarkistaa josko kirja sattuisi hyllyssä olemaan. Sen verran kyllä lyhensin varsia, että aika nysäksi menisivät taitettuina (kuvassa oikean jalan sukasta on resori taitettu ja vasemmasta ei).. Mutta eihän kaikki edes superpitkistä sukanvarsista tykkää. Omaan jalkaan nämä ovat hivenen naftit eli myyjäispöytään päätyvät.


Lankana näissä oli Nalle ja puikot nro 3. Lankaa jäi vielä sen verran että tuo varsikoriste olisi mahdollista virkata jos ohjeen löydän. Voisi se olla ihan vinkeä jostain tehosteväristäkin kyllä :)

Muoks: Tässä vielä tuon pintaneuleen ohje jos joku intoutuu kokeilemaan:
1krs. *langankierto, 1o, langankierto, nosta silmukka neulomatta, neulo 2o yhteen, vedä nostettu silmukka yli* toista tähtien väliä kerroksen loppuun
2. krs oikein
3krs. *nosta silmukka neulomatta, neulo 2o yhteen, vedä nostettu silmukka yli, langankierto, 1o, langankierto* ja toista tähtien väliä kerroksen loppuun. 
4krs. oikein

P.S. Hidas päivitystahti johtuu siitä, että olen käyttänyt aikani omenahillokattiloiden parissa. Käsityöhetket olen saumuroinut sarjatuotantona hedelmäpusseja koulun tuleville Mikkelinmarkkinoille eli mitään uutta ei oikein ole ehtinyt räveltämään. Tänä viikonloppuna syntyi samaisille markkinoille myös pöydällinen pipoja:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti