maanantai 30. joulukuuta 2013

SJY: Toisen paketin seikkailut

Ennen joulua jo mainitsin, että Salaisen Jouluystävän toinen paketti teki melkoisen kiekuran matkallaan. Se lähti ihan ajallaan ja ilmeisesti saapui perillekin, mutta missään vaiheessa siitä ei minulle tullut saapumisilmoitusta, joten paketti palautui 2 viikon jälkeen lähetysosoitteeseen. Joka ei siis ollut oikean lähettäjän osoite, vaan jouluystävää pyörittäneen Wiltsun osoite, sillä eihän oikea lähettäjä saa paljastua liian ajoissa, mutta (kuten tämäkin pakettiseikkailu osoitti) joku lähetysosoite on hyvä olla varmuuden vuoksi kuoressa kuitenkin olemassa. Wiltsu sitten joulun alla laittoi paketin uudelleen matkaan ja tänään vihdoin saapumisilmoituskin löysi tiensä meidän postilaatikkoon. Tällainen paketti kuoresta paljastui:

 Ja tällaista sieltä sisältä:

Sain siis kerän joulunpunaista 7 Veljestä -lankaa. Juuri ehdinkin neuloa melkein kaikki sukkalangat loppuun ja olin ehtinyt miettiä, että pitäisi ostaa uutta, joten tämä kerä tuli ihan oikeaan saumaan! Lisäksi paketissa oli suklaalusikka jossa ohjeena "sulattaa" se lämpimään maitoon, jolloin syntyy kaakaota. En tällaista ollut aikaisemmin missään nähnytkään, todella hauska idea! Ja lisäksi paketissa oli vielä kynttilä.

Kuten (huonohkosta) lähikuvasta näkyy, kynttilä on kalenterikynttilä. Tälle vuodelle se paketin seikkailujen vuoksi myöhästyi, mutta onneksi kynttilät säilyvät vuodesta toiseen, joten nyt minulla on ensi vuodelle jo joulukalenteri valmiina odottamassa ja tämän vuoden Salaisesta Jouluystävästä riittää iloa peräti kahdelle vuodelle. Kiitokset Salaiselle Ystävälleni joka oli siis Heidi ja kiitokset myös Wiltsulle ringin pyörittämisestä ja ylimääräisestä vaivannäöstä, jota tämän paketin perillesaamiseksi tarvittiin. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti