keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Virkattu norppa ja taikakieputtelua

Ahkeran tammikuun jälkeen helmikuu on lähtenyt vähän yskähdellen käyntiin. Ainut toistaiseksi valmistunut tekele on tämmöttinen norppa:

Ohjeen löysin amigurumeja googlettelemalla täältä mutta kerrosmääriä piti lisätä aika reilusti, että sain norpasta tarpeeksi pitkulaisen pötkyläisen. Lanka oli jotain epämääräistä sekoitetta jämäkerä ja koukku nro 3. Langan menekkiä tästä ei pysty sanomaan, koska norppa täytettiin jo ennen valmistumistaan eli sitä ei valmiinakaan pysty lankamäärän selvittämiseksi enää punnitsemaan. (Helmikuun lanka- ja kangasmenekeistä on tulossa erillinen postaus.) Lisäksi olen opetellut ihan uutta eli magic looping -tekniikkaa, jolla voi pyöröpuikon avulla neuloa kahta sukkaa samaan aikaan! Tässä vaiheessa olen nyt menossa:

Tähän tekniikkaan löytyy hyvä rautalankaohje täältä. Itse opettelin tämän siitä syystä, että saisin langanjämiä tuhottua raidallisiin sukkiin. Pientä vaivaa siinäkin tosin on, sillä kumpikin sukka neulotaan omasta langastaan eli jokaisesta lankanyttyrästä joutuu etsimään sekä alku- että loppupään jos meinaa  jämästä saada yhtä paljon kumpaankin sukkaan. Mutta enköhän jossakin vaiheessa jämäkeriä sitten koita sukiksi tuhota. Muuten en näe, että tästä tekniikasta niin paljon itselleni etua olisi perinteiseen verrattuna, että siirtyisin pelkästään taikakieputteluun perinteisten viiden sukkapuikon heiluttelun sijaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti