keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Helpot kissalapaset

Ystävä oli jostain myyjäisistä tmv. bongannut kivat kissalapaset ja napannut niistä kännykällään kuvan. Sain kuvan häneltä vinkiksi ja sen pohjalta syntyivät tällaiset:

Mitään varsinaista ohjetta näihin ei siis ollut vaan tein ihan vaan peruslapaset, joissa kämmenosa on raidoitettu. Harmaa lanka on joku jämäkerä 7 Veljestä ja raidat syntyivät Nallen Kukkaketo (tmv monivärinen raitalanka) -langasta. Silmukoita oli 40 ja puikot ehkä 3,5 jos oikein muistan.

Valmiisiin lapasiin sitten vaan neuloin korvat (poimin 6 silmukkaa, neuloin 4 tai 5 krs ainaoikein, kavensin molemmista reunoista 2o yht, 1krs oikein, seuraavalla taas reunoista 2o yht, 1ks oikein ja lopuksi 2o yht ja lanka silmukan läpi. Sitten vielä napit silmiksi ja nenä ja viikset kirjottuina.

Helppoa on kuin heinänteko, mutta nuo loppuosan viimeistelyt (silmät, korvat ym.) meinasivat taas viedä hermot. Kun nyt vaan en ole sellainen nyhertäjä, valmista pitäisi tulla ilman yksityiskohtien värkkäämistä. Eli saas nähdä syntyykö näitä lisää. Alkuperäinen idea kun oli, että olisi tehnyt useammankin parin myyjäispöytään. Sen näkee sitten :D

P.S. Lapasmallikin on osuvasti pukeutunut omatekoisiin vaatteisiin, sekä paita että housut ovat viimevuotista tuotantoa ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti