maanantai 2. kesäkuuta 2014

Lierihattu

Olisi tässä kaikenlaista tähdellisempääkin projektia, mutta kummasti ne unohtuivat kun esikoinen tuli valittamaan, että hänellä ei ole lierihattua. Minä olin heti että hei, minähän voin ommella sellaisen! Lapsi tosin jatkoi lausettaan, että hän voisi kesälomareissulta ostaa itselleen sellaisen. Lähti kyllä ihan mielissään kangaslaatikkoakin penkomaan kun kuuli minun ehdotukseni. Sattumalta olin justiin reilu viikko sitten piirtänyt hattukaavat, joten ne pääsivät heti testiin!

Kaava on Ottobresta 3/2014 ja tämä oli siitä suurin koko eli koon 52 päänympärykselle. Melkoinen projekti tuo oli, sillä tukikangasta piti silittää vähän yhteen jos toiseenkin kappaleeseen ja tietty kaikkien kappaleiden yhdisteleminen sitten vielä lisäksi siihen. Ohjeessa luki moneen kertaan aputikkaa sitä ja tätä ja arvatkaa aputikkasinko? Lisäsi tietty vähän haastavuusastetta :D Hattu on siis kokonaan vuoritettu myös:

Reunan resorikanttauksessa pääsivät taas Mutturalla-blogin opit käyttöön. Hattukangas on Sari Ahokaisen kankaita, olikohan Scandifruit nimeltään? Vuorikangas on ihan vaan jostain, ei harmainta hajua. Kankaat ovat siis trikoota sekä päällinen että vuori. Tässä vielä sovituskuva:

Kangasmenekki oli sen verran pientä, etten jaksanut sitä tilastoihin edes ynnäillä, ehkä sitten jos innostun tekemään näitä enemmän..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti