sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Tyyny

Tämä ompelus on ollut kesken jo useamman kuukauden! Kankaat leikkasin varmasti jo touko- ellen peräti huhtikuussa ja kesäkuun puolella tätä aloin ommellakin. Sen verran oli uusia opeteltavia juttuja, että homma eteni kovin hitaasti ja takkuisesti. Nyt perjantaina piti saada koneeseen vaihdettua mustat langat niin äkkiä tein tämän alta pois valmiiksi, ettei heti tarvitse olla niitä mustia taas muihin vaihtamassa. Onkohan jo käynyt selväksi, etten kertakaikkiaan tykkää lankojen vaihtamisesta? :D Mutta siis, tällainen valmistui:

Kyseessä siis lattiatyyny, johon ohje on Mekkoni mun -kirjasta. Kangas on vanhoja lakanoita, jotka itse värjäsin pesukoneessa pinkeiksi. Uusia juttuja opeteltavaksi oli mm. tereiden ompelu (seuraavassa kuvassa yritetty kuvata niitä) ja rypyttäminen.


Tereitä varten leikattiin 4-senttistä kaitaletta, johon sitten vetoketjupaininjalan avulla ommeltiin nyöri sisään. Rypytys puolestaan tehtiin puuvillalangan avalla. Varsinkin tyynyn ulkoreunalla pituutta on niin paljon, että normaalisti alalangoista vetäen rypyttämällä olisi riski langan katkeamiseen liian suuri. Niinpä rypytystä varten ommeltiin puuvillalankaa siksakilla (niin että ommel ei missään vaiheessa mene langan päältä, ts. neula ei saa mennä puuvillalangan läpi) tyynykappaleen reunaan ja sitä vetämällä saatiin rypytys tehtyä. Kun tyynykappale oli ommeltu tuohon sivukappaleeseen kiinni, pystyi puuvillalangan vetämään pois. Yllättävän helppo systeemi, vaikka kovasti pelkäsin etukäteen että mitenkähän onnistuu.

Loppuviimeiksi tyyny täytettiin ja täyttämisen jälkeen ommeltiin sekä pohja- että päällikappaleeseen keskelle nappi. Harmillisesti itselläni ei ollut ihan tarpeeksi suuria nappeja (eikä tokikaan missään vaiheessa aikaa niitä hankkia kun tämä projekti eteni niin kiivaaseen tahtiin..), joten mentiin vähän liian pienillä..

Kyllä tuo juuri ja juuri menettelee, mutta pohdinnassa on kyllä, josko jossakin vaiheessa kehittelisin tuohon napin tilalle/ päälle/ ympärille jonkun muun systeemin vielä, että saisin siitä viimeistellymmän näköisen.. Tarkoitus oli ommella näitä ainakin toinen, mutta kangasta yhteen tyynyyn menee yli metri ja täytettä aivan järjettömän paljon. Tässä tyynyssä on suunnilleen kahden muovikassillisen verran täytettä, eikä se siltikään ole mikään ylipullea!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti