lauantai 23. elokuuta 2014

Lätsistä paita ja pipo

Käpyseltä kotiutui miehen toivoman betoniromun lisäksi myös Läts-digiprinttiä esikoiselle. Jälleen kerran lapsi itse kertoi ja hahmotteli, minkälaisen paidan siitä haluaa ja minun tehtäväkseni jäi toteuttaminen.
Varsinaista kaavaa tälle ei ollut ollenkaan. Yläosan perusteena käytin Ottobren 3/2011 t-paitakaavaa (jolla esim. tämä teeppari on ommeltu), mutta lähinnä kaavasta tuli kaula-aukko ja hihojen kiinnitys, muuten kaikki on sovellettua :D Alkuperäiseen kaavaan verrattuna hihoja on jatkettu reilusti, kun taas itse paitakappaletta on sekä kavennettu että lyhennetty. Helmaosa on tehty täysleveästä kankaasta noin 15 senttiä korkeasta kaitaleesta rypyttämällä. Itse olisin jättänyt helman huolittelematta, mutta lapsi halusi sinnekin taitteen ja kaksoisompeleen. Tämä ei missään nimessä ole lähellekään tunikapituutta vaan selkeästi pelkkä paita.


Paidan valmistuttua kangasta jäi vielä sopivasti pariin pipoon :)

Elokuun tilastoihin näistä tuli miinusta yhteensä 1,25m, mutta taitaa kyllä kuukausi loppua kesken ennen kuin saan plussat kokonaan tuhottua..

2 kommenttia:

  1. Onpa hauska väripläjäys! Piposta tykkään paljon :) Oot kyllä hyvä ompelemaan!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kangas on kyllä hauska, mutta itse en usko että osaisin sitä käyttää :D

      Poista