maanantai 1. syyskuuta 2014

Kamala ihana kangas

Hannan kankaan loppuunmyynnistä tilasin kangasta maksimekkoa varten. Kuosi oli ihan älyttömän ihanan näköistä, mutta kun kangas tuli niin totesin, että onpahan liukas tapaus. Toki tilatessa jo bongasin, ettei ole perusjerseytä, mutten nyt muista millä nimellä tämä oli. Joka tapauksessa sellaista joka liukuu ja luisuu joka suuntaan eli mahdollisimman hankala sekä leikata että ommella. Vaan sinnillä mentiin ja syntyi siitä mekko :)

Tämä on ommeltu samalla systeemillä kuin edellinkin maksimekko: yläosa MIW-kaavan pohjalta ja alaosana on kankaan koko leveys. Itselle muistiin, että yläosassa on suurennettu takakappaleen kaula-aukkoa ja kavennettu yläosaa sivusaumoista molemmin puolin jonkun 3-4 senttiä. Tällä kertaa poimutin helmaosan ensin framilonilla ja sitten saumuroin sen yläosaan kiinni. Helma on taas huolittelematta ja muutenkin käden- ja pääntiet on huoliteltu ihan vaan kaksoisneulalla ilman mitään resoreita tmv. Olin tilannut kangasta 2 metriä, joten mekon lisäksi siitä riitti vielä paitaankin.

Hihat ovat täsmälleen niin pitkät kuin kangasta riitti eli koko palanen tuli hyödynnettyä. Varsinkin tässä paidassa tuo kuviointi osui tosi kivasti niin että nuo vinoraidat osuivat tuohon etukappaleelle. Kaavaan en ollut kirjoittanut, mistä se on otettu, olettaisin että Joka tyypin kaavakirjan peruskaava tuo olisi, koko M.

 Kangas on niin ihanan laskeutuvaa, että se olisi ollut täydellistä kaikenmoisiin vesiputouskauluksiin tai laskoksiin sivusaumassa, mutta kuosin takia hylkäsin ylimääräiset kikkailut ja mentiin ihan perussetillä. Ja ainakin omaan silmään toimii loistavasti niinkin :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti