perjantai 31. lokakuuta 2014

Halloween-kakkua

Sain kakkutilauksen Halloween-juhliin. Vaikeusastetta nosti vielä se, että ainoa toive kakulle oli "hyvänmakuinen". Muuten ei mitään toiveita tai rajoitteita. Kyllähän minä lastenkutsuille osaan tehdä maistuvan kakun (mansikka on takuuhitti) ja aikuiseen makuun toimii esim. kinuski + marjat -yhdistelmä. Mutta nytpä juhlijoina olikin joukko teinejä. Mistähän ne voisivat tykätä? Lopulta päädyin sitten "teemaväriin" eli kun Halloweenin väri on aika usein oranssi niin keltaisella mentiin niin täytteissä kuin kuorrutuksessakin:

Sisällä tässä on siis suht vakioyhdistelmäni sitruuna+mango+aprikoosi, joka on helppo tehdä laktoosittomanakin. Kahteen väliin täytteeksi tarvitaan

1/2 dl vettä
1/2 dl sokeria
1 rkl maissitärkkelystä
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
2 dl (laktoositonta) kermaa
1 tlk säilykemangoa
1 prk aprikoosihilloa

Vesi, sokeri, maissitärkkelys ja sitruunan mehu + kuori laitetaan kattilaan ja kiehautetaan kiisseliksi. Kiisseli jäähdytetään kunnolla (itse pidin kylmässä yön yli). Jäähtynyt kiisseli vatkataan, samoin kuin kerma ja nämä vaahdot yhdistetään. Kakkupohja (itselläni  4 munan) leikataan 3 osaan. Pohjan kostukkeeksi olen käyttänyt mangopurkin sokerilientä. Kostutuksen jälkeen kakun väliin levitetään aprikoosihilloa, pieneksi pilkottuja mangopalasia ja sitruunakermavaahtoa. Yo. annos riittää siis molempiin väleihin.

Tämä kakku on kuorrutettu Flora Vispillä, jonka värjäsin elintarvikeväreillä. Voin muuten sanoa, että värejä tarvitaan aika paljon, että kermasta saadaan edes etäisesti oranssia. Tämä uhkasi jäädä valjun keltaiseksi vaikka miten lisäsin punaista, mutta lopulta suostui sentään taittumaan oranssiin. Salama vähän "syö" väriä, livenä väri oli vähän tummempi. Tässä toinen kuva ilman salamaa:

Kakun päälle taiteilin sokerimassasta lepakoita ja hämiksiä sekä vesi-tomusokeri-seoksella hämiksille seitin. Toivottavasti tämä oli teinien suuhun sopivaa :)

tiistai 28. lokakuuta 2014

Ritarin kypärä virkaten

Netissä seikkaillessani osui silmiini kuva virkatusta ritarikypärästä. Joku kommentoi kuvaa "Shut up and take my money!". Oma reaktioni oli, että ei varmaankaan mitenkään mahdoton virkattava. Pikaisella googlettelulla löytyi todella yksityiskohtainen ohje, joten enää piti löytää aikaa saada se koukulle. Reilu kuukausi meni muiden projektien parissa, mutta viime perjantaina ehdin kokeiluversion aloittaa ja tänään se valmistui:


Ohje on napattu täältä. Yllättävän ongelmitta sujui sen seuraaminen vaikka ensimmäistä kertaa englanninkielistä virkkausohjetta tulkitsin. Lankana on 7 Veljestä ja koukku nro 4. Alkuperäistä ohjetta jouduin muokkaamaan vähän sekä silmukkamäärien (pipo-osassa 70 silmukkaa alkuperäisen 60 sijaan) että kerrosmäärien osalta (kerroksia lisäilty vähän joka kohdassa). Näillä spekseillä kypärästä tuli suunnilleen 6-7-vuotiaan päähän sopiva.

Kypärää voi käyttää sekä visiiri nostettuna että alas laskettuna kasvojen suojana.




maanantai 27. lokakuuta 2014

Yhteissynttäreiden täytekakku

Eilen juhlittiin puolet meidän jälkikasvusta samoilla synttäreillä. En jaksanut ja halunnut ruveta molemmille omia kakkuja tekemään (kun sellaiset kuitenkin sitten kaverisynttäreilleen saavat), joten tein vain yhden yhteisen täytekakun. Mustaa sokerimassaa oli vanhenemassa, joten siitä se idea sitten lähti..

Valkoiset pötkylät esittävät siis liituja ja kakku esittää liitutaulua. Neliönmuotoinen olisi ollut vielä parempi, mutta pyöreiden kakkujen täyttäminen liivatemousseilla on helpompaa. Tässä siis ihan perustäytekakku (4 munaa) pohjana ja täytteenä samantyyppinen mansikkamousse kuin oli työpaikalle viedyssä kirjakakussa. Nykyään täytteet menevät aika mutuna, mutta suunnilleen näin täyte oli:

200g vaniljanmakuista laktoositonta tuorejuustoa
n. 3dl laktoositonta kermaa vispattuna
n. 150g laktoositonta maitorahkaa
1 pakasterasia sokeroitua mansikkasurvosta
4 liivatelehteä

Kerma vatkataan, lisätään rahka, tuorejuusto ja mansikat (ja halutessaan sokeria maun mukaan). Lopuksi lisätään pieneen vesitilkkaan sulatetut liivatelehdet. Tästä riitti hyvin kakun molempiin väleihin. Lisänä oli tietysti vakiosuosikki Lemon Curd ja kuorrutukset samaa laktoositonta kermaa kuin täytteessäkin.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Vesinokkaeläimiä

Jostakin bongasin linkin hurjan hauskaan patalappuohjeeseen ja toki sitä piti ehtiessäni kokeilla. Niinpä iltapuhteina syntyi tällaiset:

Ohje löytyy siis Patalappumania-blogista ja nämä on virkattu koukulla nro 3,5. Punaisessa lanka on Novitan Bambua ja sinisessä jotain ohuempaa puuvillalankaa, kokoero selittyy siis langan paksuudella. Alemmassa kuvassa tulitikkurasia havainnollistaa patalappujen kokoa:

Itse ompelin silmät eri kohtaan kuin alkuperäisessä ohjeessa, mutta ihan olivat tunnistettavia näinkin. Yhteen patalappuun lankaa menee 30-40g (paksumpaa lankaa todennäköisesti lähempänä 50g) eli sen verran kannattaa varata pääväriä. Nokan ja räpylöiden tekoon saa kivasti käytettyä jämälankoja. Pyrstössä on ripustuslenkku:


Näitä tekisi mieli tehdä lisääkin, mutta nokan ja räpyöiden takia pääteltäviä langanpäitä on aika monta ja päätteleminen ei todellakaan kuulu lempipuuhiini..

tiistai 21. lokakuuta 2014

Kakkuja kolleegoille

Tänä vuonna syysloma meni niin jännästi, että omat lapset olivat jo palanneet kouluun kun itse vielä lomailin yhden päivän. Mitäpä sitä "ylimääräisellä" vapaa-ajallaan tekisi, ellei käyttäisi sitä harrasteiden parissa? ;) Ompeluksia oli tullut tehtyä pitkin syyslomaa, joten nyt oli vuorossa toinen lempiharrastus ja tässäpä sen tulokset, jotka tänään vein mukanani työpaikalle:


Isommassa kakussa on välissä Kinuskikissan mansikkatäyte. Tosin sovelsin määriä aika paljon mutulla ja vaniljakreemijauheen korvasin parilla liivatelehdellä. Kerma ja appelsiinituorejuusto olivat laktoosittomia ja niiden lisäksi välissä oli Lemon Curd -tahnaa. Se on mielestäni ihan ehdoton kaveri mansikalle, joka muuten menee helposti liian makeaksi. Semminkin kun kakun päällä oli vaahtokarkkitaikina ja sen alla kreemi, jossa sinistä Keijua ja mansikkatomusokeria. Kakku esittää kirjaa ja päälle runoilin pienen romaanin syistä, miksi juuri tänään olisi hyvä syy leipoa ja syödä kakkua :)

Toinen kakku oli perinteinen kinuski-karpalotäyskäri. Siinä toisessa välissä Kinuskikissan kinuskikerma ja toisessa välissä karpalomousse tällä ohjeella:

2-3dl laktoositonta kuohukermaa
1prk laktoositonta maitorahkaa
n. 100g laktoositonta vaniljatuorejuustoa
tuoreita karpaloita soseutettuna
sokeria maun mukaan
2 liivatelehteä

Päällä ihan peruskinuski ja pursotukset laktoosittomalla kermalla. Hyvin tekivät kauppansa. Yksi syy leipomiseen oli myös omat synttärit. Yleensä ne aina jäävät syysloman alle, joten harvemmin on mahdollisuuksia varsinaisena synttäripäivänä kakkua tarjota. Mutta tulipa nyt sekin "puute" korjattua. Mieheltä sain lahjaksi makuuhuoneeseen tällaisen:

Aikas ihana!


sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Mekkoja ja pitsiä

Taas syntyi yksi vaate, jossa meni useampi neitsyys kerralla. Tämä tunika on nimittäin ensimmäinen vaate, jonka olen ommellut neuloksesta. En nyt ihan osaa sanoa tykkäänkö siitä materiaalina vaiko en. Mutta tässä vaatteessa kyllä menettelee :)

Kaavana on taas MIW, mutta hihoja lyhensin reippaasti ja laitoin vain tuollaiset lyhyet resorit sinne. Toinen ekakerta tuli tuosta piippukauluksesta. Se oli itse asiassa yksi syy hihojen lyhentämiseen, sillä halusin että kangasta riittää kaulukseen myös. Mitään ohjetta miulla ei ollut vaan ihan mutulla ompelin, mutta ihan hyvähän tuosta tuli! Tässä lähikuvaa, jossa ehkä vähän paremmin näkyy myös tuo kankaan laatu, on siis tuollaista paksumpaa.

Nyt kun piippukaulus on opeteltu, aion seuraavaksi opetella tekemään vesiputouspääntien. Tosin seuraavaksi tässä tapauksessa ei tarkoita seuraavassa tunikassa/ paidassa vaan seuraavan kerran kun jaksan poistua mukavuusalueeltani. Se voi siis yhtä hyvin olla 2 viikon kuin 2 vuodenkin päästä ;) Tässä vielä sovituskuvaa tunikasta:
Kangasta oli 1,1m eli yhtään pidempää tekelettä siitä ei saanut ja tämä on omaan makuuni liian lyhyt mekoksi. Toki näin kotona voi hiihdellä tunika + sukkikset -yhdistelmällä, mutta töihin ehdottomasti alle leggingsit! Kolmas ekakerta on tuossa rinnan alla poikkisaumassa eli pitsi. Tai jos nyt ihan rehellisiä ollaa niin tokakerta, mutta omissa vaatteissani eka. Olen jostain syystä nyt ihastunut noihin pitseihin ja vähän aikaa sitten ompelin sellaisen kuopuksen mekkoon myös:

Mekko on ommeltu China Girl -kaavalla Linnelin loppuunmyynnistä kotiutuneista tinteistä. Pinkeillä tehosteilla siitä tuli kyllä tosi ihana! Pitsi on helmassa sillä idealla, että jos se pesussa kutistuu niin ei haittaa kun mekon helma on tarkoitettukin pussittavaksi. Nyt en sinne rypytystä laittanut eli pitsi hoitaa sen jos kutistumaan menee.


lauantai 18. lokakuuta 2014

Täydellinen paitakaava

Olen jo pitkään etsinyt luottokaavaa pitkähihaisiin paitoihin. Leggareihin toimiva kaava löytyy, samoin hihattomiin toppeihin ja tunikoissa on jopa varaa valita Onionin ja MIW:n välillä. Mutta pitkähihaisten paitojen kohdalla ei täydellistä kaavaa vielä ollut löytynyt. Mutta sitten syksyn salaisen vaihdon myötä sain täydellisen paidan. Harmi vaan, että kaava oli tekijän itse muokkailema eli sitä ei mistään käsityölehdistä päässyt kopioimaan. Onneksi ihana salainen ystäväni lupasi kuitenkin piirtää minulle kopion kaavasta ja tällä viikolla se tipahti postilaatikkoon. Ensimmäinen tekele oli ihan perusperuspaita:


Tässä kaula-aukon huolittelin ihan vaan kaksoisneulalla, en lähtenyt laittamaan resoreita tai mitään. Kangasta ei ollut niin paljon, että olisi riittänyt minkäänlaisiin kikkailuihin kauluksen suhteen. Kaavan mukana bonuksena samassa kuoressa tuli myös kaava isoon kietaisuhuppuun, jollaisesta olen haaveillut, joten toki sellaista piti kokeilla myös heti. Mustaa trikoota oli onneksi enemmän kuin pinkkiä, joten siitä sain hupullisen version.

Henkarilla tämä näyttää vähän kummalliselta, sillä helma on ylipitkä ja ompelin sivusaumoihin rypytykset framilonilla. Tässä lähikuvaa hupusta:

En vuorittanut huppua vaan tein reunaan vaan reilumman käänteen jonka ompelin jousto-ompeleella. Samaa ommelta käytin myös hihansuiden huolitteluun. Normaalisti teen huolittelut kaksoisneulalla, mutta tuo jousto-ommel on siitä loistava, että se syntyy perusneulalla ja yhdellä ylälangalla eli säästää vaivaa kun ei tarvitse venkslata neulojen kanssa eestaas. (Suomeksi: laiskalle loistava ratkaisu.) Päällä paidan rypytykset näkyvät vähän selkeämmin:


Tykkään! Paitsi että mietin, pitäisikö tuohon rinnukseen tai jonnekin helmaan tällätä joku väripilkku.. Silityskalvoista vaikka joku tähti tai kukkanen? Onko pelkästään mustana liian tylsä? Mutta kaava on kyllä loistava kun sitä voi varioida helposti erilaisiksi versioiksi!! Luottokaavoista puheen ollen, myös kuopukselle löytyi luottokaava Ottobresta 4/14. Autumn Forest -kaavalla syntyy aivan ihania paitoja. Tässä uusin:

Ja kerrankin osaan jopa sanoa, mistä postauksen kankaat ovat: koko satsi oli tilattu Ruotsista Jonicilta. Violettia digiprinttiä jäi vielä vähän, mutta yksiväriset tulivat aika hyvin tuhottua. Aika tilata lisää kangasta kohtapuoliin vissiin? ;)





torstai 9. lokakuuta 2014

Kaulaliina blingblingillä

Alesta hamstratut Säde-langat odottivat neulojaansa. Vaaleanpunaisellekin oli tilannut kaveriksi samaa Bambu-lankaa, jonka kanssa neuloin huivin turkoosista, mutta joko itse klikkasin tilausvaiheessa huti tai tilauksen pakkaaja teki virheen, sillä vaaleanpunaisen sijaan sain korallinpunaista lankaa, eikä se nyt ollenkaan sopinut Säteelle pariksi. Onneksi jemmoista löytyi lilaa Samosta, joten paritin Säteen sen kanssa. Tällainen on lopputulos:

Ohje huiviin löytyi kirjasta Isot puikot, paksu lanka. Lankana tosiaankin Samos+ Säde ja puikot olivat nro 8. Neule oli tosi helppoa, siinä toistuvat palmikonkierrot joka 4. kerroksella.

Silmukkamäärä on vain 13, joten huivista tuli aika kapea. Jälkiviisaana olisi voinut lisätä palmikoiden leveyttä ja ehkä silmukan tai pari verran sileää neuletta myös niiden väliin/ viereen, jotta huivista olisi tullut leveämpi. Kapeutta kompensoimaan neuloin sitten pituutta urakalla niin että huivin saa kieputettua monta kertaa kaulan ympäri :D

Lankaa huiviin upposi 135g eli ihan mukava miinuslisä tilastoihinkin.



sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Väri-iloittelua

Eskarilainen on taas kasvaa hujahtanut niin että monena aamuna on todettu paitojen hihojen jääneen lyhyiksi. Akuuttiin paitapulaan piti siis ommella täydennystä. Kuopuksen raitapaidasta inspiroituneena eskarilainen sai myös raitoja. Ja värejä!

Raitakangas on marinoitunut jemmoissa varmasti vuoden verran sen jälkeen kun esikoiselle ompelin siitä boleron. Nyt se löysi vihdoin käyttökohteen. Tässä kaavana oli koon 134 paitakaava jostakin Ottobresta. Myös muita jämäkankaita hyödynsin paitaprojektissa, idealla värikästä sen olla pitää. Niistä esimerkki on tuo viereinen änkkäripaita. Siinä kaavana vanha tuttu Little Lamb koossa 128. (Enkä tietenkään muista mistä Ottobresta sekään on..) Yleensä olen tosin tehnyt ne ilman hiharesoreita, mutta tällä kertaa laitoin resorit että saadaan niillä lisää värikkyyttä paitaan. Lisäksi syntyi vielä kolmas paita:


Tässä sama Little Lamb -kaava. Pätmäni kotiutui meille kesällä Ikasyrin ylläriveivin yhteydessä, muttei oikein löytänyt käyttötarkoitustaan. Raportin toinen puolikas oli veivissä kääntynyt t-paidaksi esikoiselle, mutta Pätmäni vaan lojui laatikossa. Kirjavista raidoista ompelin muutama viikko sitten itselleni leggingsit, mutta jämäpalasta riitti mainiosti hihoiksi. Resorien väriä arvoin pitkään, mutta päädyin lopulta turkoosiin kun kaikki vihreät resorit olivat jollakin tapaa väärän värisiä omaan silmään. Ihan kiva piristys tuo turkoosi. Tämä yhdistelmä on muutenkin omasta mielestäni tosi onnistunut, toivottavasti eskarilainenkin tykkää. Ei ole nimittäin vielä paitojaan nähnyt kun on serkkulassa viikonloppukyläilemässä, vaatekaapissa odottavat yllärinä kotiutuvaa lasta ;)

lauantai 4. lokakuuta 2014

Raitapaita kuopukselle

Perjantai-illan perinne oli eilen taas käsillä. Tällä kertaa  lyötiin kahta kärpästä yhdellä iskulla eli ompeluryhmä järjestää ensi viikolla Roosa Nauha -huutokaupan, joten yllärikangas oli valittu sillä silmällä että ompeluksia voisi laittaa huutokauppaan kohteiksi. Itsellä ensimmäinen ajatus oli tehdä samantyyppinen pipo (tai pari, kankaan menekistä riippuen) mitä ompelin viime viikolla, mutta lopulta päädyin siihen tulokseen, että ei samaa ompelusta kahtena perjantaina peräkkäin. B-suunnitelma oli vihdoin testata jo useampi viikko sitten piirtämäni Autumn Forest -kaava Ottobresta 4/2014, joten sillä mentiin. Päälle puskevasta flunssasta johtuen otin kyllä puolen tunnin varaslähdön, mutta välttämättä ei olisi edes tarvinnut, sillä ompelus valmistui hivenen alle tunnissa.

Paita on kokoa 104 ja sen jippo on etukappaleen framilon-rypytykset, jotka antavat tosi kivasti ilmettä!

Raitakangas ei riittänyt pitkähihaiseen versioon, joten tein vale-tuplahihat. Jostain syystä olen tykästynyt niihin nyt, myös eskarille syntyi samanlaiset hihat alkuviikosta ommeltuun paitaan.

Lapsi itse oli paitaansa oikein tyytyväinen.

Raitakangas on Noshilta, joka osallistuu Roosa Nauha -keräykseen lahjoittamalla 50 senttiä tiettyjen tuotteiden myynnistä (per tuota tai kankaista per metri). Tämä raitakangas tosin ei vielä taida olla kaupassa, sillä oli ymmärrykseni mukaan esimakua talvikauden valikoimista. Tykästyin tähän kyllä tosi paljon, vaikka ompeleminen olikin raitojen kohdistuksen takia aika ärsyttävää.

Mainitsemani Roosa Nauha -huutokauppa järjestetään FB:ssä eli jos joku kiinnostuu niin vinkatkaa FB:n kautta jotta voin kiinnostuneet ryhmään lisätä. Tämä paita jäi meille omaan käyttöön, mutta muutaman muun kohteen kävin juuri huutokauppaan lisäilemässä ;)


Salainen Jouluystävä 2014

Tänäkin vuonna osallistuin Salaiseen Jouluystävään. Aikaisempina vuosina pakettivaihtoa vetänyt Joulureki-blogi lopetti, mutta onneksi vaihdolle löytyi uusi vetäjä Kohti Joulua -blogista. Eilen sitten postilaatikosta löytyi pakettikortti ja kävin pikimmiten lähikaupasta noutamassa paketin. Sieltä paljastui tällaista ihanaa:

Paketissa oli siis maustettua valkoisen ja vihreän teen sekoitusta. Mausteena oli mm. puolukkaa, mikä kuulostaa tosi hyvältä! Syksyflunssa koittaa iskeä päälle, joten mikäs ihanampaa kuin koittaa taltuttaa sitä kuumalla teekupposella. Lisäksi oli pakkaus lämpökynttilöitä, joiden aika alkaa juuri olla käsillä kun illat senkun pimenevät. Ja ihanasti oli huomioitu meidän lapsetkin eli kolmantena paketissa oli minimuffinssivuoka ja ohjekirja. Veikkaisin että vuokaa voisi käyttää myös tryffelien tmv. valmistukseen eli täytyy testata toimisiko siinäkin käytössä.

Kiitos salaiselleni kivasta syksyn piristyksestä! :)

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Lokakuun tilastot

Tämä kuukausi alkaa samoissa merkeissä kuin edellinen loppui: tänään pätkähti yksi kangaskuori lähikauppaan Matkahuollon kautta ja juuri äsken taisin tilata vähän villoja.. Ommellakin yritän kovasti, mutta työt ja muu elämä haittaavat taas harrastustoimintaa, joten kangasvarastot eikun paisuvat.

Miinusta:
1.10. 0,3m pipo
2.10. 0,3m pipo
3.10. 0,4m paita
4.10 5,1m kangaskasseja + pipo
5.10. 2m paitoja
6.10. 0,3m paita
7.-9.10. 3,8m kerniessuja
11.10. 0,45m paita
12.10. 2m mekko ja joululahjoja
14.10. 0,6m pipoja
16.10. 0,4m kangaspenaaleja
17.10. 1,7m penaaleja, paita, pipo
18.10. 3,1m paitoja + joululahjoja
21.10. 0,3m pipo
31.10. 0,25m toppi

Plussaa:
1.10 1,4m Noshilta
6.10. 4m kerniä Kodin Ykkösestä
8.10. 1,7m villoja + trikoopalanen
11.10. 1,2m villoja
23.10. 2,9m Verson Puodista ja Käpyseltä

Yhteensä: -9,8m

Lankamenekki:

-25g tonttuja
-135g kaulaliina
-45g tonttuja
-30g tonttuja
-40g patalappu
+250g Prismasta
-30g patalappu
-80g kypärä


Yhteensä: -135g