perjantai 31. lokakuuta 2014

Halloween-kakkua

Sain kakkutilauksen Halloween-juhliin. Vaikeusastetta nosti vielä se, että ainoa toive kakulle oli "hyvänmakuinen". Muuten ei mitään toiveita tai rajoitteita. Kyllähän minä lastenkutsuille osaan tehdä maistuvan kakun (mansikka on takuuhitti) ja aikuiseen makuun toimii esim. kinuski + marjat -yhdistelmä. Mutta nytpä juhlijoina olikin joukko teinejä. Mistähän ne voisivat tykätä? Lopulta päädyin sitten "teemaväriin" eli kun Halloweenin väri on aika usein oranssi niin keltaisella mentiin niin täytteissä kuin kuorrutuksessakin:

Sisällä tässä on siis suht vakioyhdistelmäni sitruuna+mango+aprikoosi, joka on helppo tehdä laktoosittomanakin. Kahteen väliin täytteeksi tarvitaan

1/2 dl vettä
1/2 dl sokeria
1 rkl maissitärkkelystä
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
2 dl (laktoositonta) kermaa
1 tlk säilykemangoa
1 prk aprikoosihilloa

Vesi, sokeri, maissitärkkelys ja sitruunan mehu + kuori laitetaan kattilaan ja kiehautetaan kiisseliksi. Kiisseli jäähdytetään kunnolla (itse pidin kylmässä yön yli). Jäähtynyt kiisseli vatkataan, samoin kuin kerma ja nämä vaahdot yhdistetään. Kakkupohja (itselläni  4 munan) leikataan 3 osaan. Pohjan kostukkeeksi olen käyttänyt mangopurkin sokerilientä. Kostutuksen jälkeen kakun väliin levitetään aprikoosihilloa, pieneksi pilkottuja mangopalasia ja sitruunakermavaahtoa. Yo. annos riittää siis molempiin väleihin.

Tämä kakku on kuorrutettu Flora Vispillä, jonka värjäsin elintarvikeväreillä. Voin muuten sanoa, että värejä tarvitaan aika paljon, että kermasta saadaan edes etäisesti oranssia. Tämä uhkasi jäädä valjun keltaiseksi vaikka miten lisäsin punaista, mutta lopulta suostui sentään taittumaan oranssiin. Salama vähän "syö" väriä, livenä väri oli vähän tummempi. Tässä toinen kuva ilman salamaa:

Kakun päälle taiteilin sokerimassasta lepakoita ja hämiksiä sekä vesi-tomusokeri-seoksella hämiksille seitin. Toivottavasti tämä oli teinien suuhun sopivaa :)

2 kommenttia: