torstai 20. marraskuuta 2014

Palmikoita siellä ja palmikoita täällä

Uusimmassa Novita-lehdessä (talvi 2014) oli monta kivaa mallia. Itselleni ei lehteä tule, mutta kun olin sen työpaikallani selaillut ja vielä bongannut, että kyseessä oli joku juhlanumero tmv. halvemmalla hinnalla, ostin itselleni lehden. Ensimmäiseksi testiin pääsi malli numero 23 eli palmikkoneuleet. Samalla palmikkopohjalla oli ohje sekä pipoon, lapasiin että sukkiin. Itse toteutin kaksi jälkimmäistä:


Lapaset tein vähän sekaisin miehen ja naisen mallien väliltä. Silmukkamäärä taisi olla miehen mallista, mutta kerrosmäärät naisen mallin mukaan. Varsien joustimen muutin kiertäen neulotuksi ja varsista tein suht reilunmittaiset. Kiva yksityiskohta on yksi palmikonkierto joka jatkuu pitkin peukaloa :) Lapasissa on vain yksi ohje eli molempien käsien lapaset ovat identtiset.


Sukat on naisten koon mukaan tehty. Niissä samoin neuloin joustimen kiertäen ja varren pituutta taisin lyhentää ohjeeseen verrattuna.Sukkien erikoisuus on, että palmikot ovat "piilossa" jalan alla. Näin ollen pohja on paksu ja oletettavasti lämmittää enemmän kuin sileällä neuleella tehty.

Kärjissä palmikoita on myös sukan päällipuolella. Kärkikavennukset menevät oikeassa ja vasemmassa sukassa eri puolella eli alkavat pikkuvarpaan kohdalla ja vasta parin palmikonkierron jälkeen jatkuvat ympäri koko sukan.

Sekä sukat että lapaset on neulottu Nalle-langasta puikoilla nro 3,5 - ihan vaan siitä syystä, että olen hetkellisesti kadottanut kolmosen bambupuikot..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti