sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Pepulleen mennyt peplum

Uusimmassa Ottobressa (1/2015) oli peplum-paidan kaava, jota tosi moni ompelija oli kehunut. Pitihän sitä itsekin sitten kokeilla. Nimi oli tällä kertaa enne, sillä peplum assosioituu peppuun ja niinhän sitä heti kankaita leikatessa meni homma pepulleen. Leikkasin nimittäin helmakappaleita vain yhden. Onneksi kankaasta riitti toiseenkin helmapalaan, mutta sitä ei saanut enää taitteelta vaan nyt on sitten yksi ylimääräinen sauma helmassa. Onneksi kankaan kuosi antaa vähän anteeksi. Toki sauma siis näkyy ja kuosi siinä kohden katkeaa, mutta kun kuviointi on aika pientä ja tiheää niin se ei niin pahasti pistä silmää kuin jos olisi isommat kuviot harvemmassa. Tällainen on siis peplum:

Eli oikeastaan ihan peruspaita, mutta vyötärön kohdalla on poikkisauma ja helmaosa on levenevä, hivenen hamemainen. Mitään rypytyksiä tmv. ei saumaan kuitenkaan tarvita eli leveyttä ei ole hurjasti enemmän. Tässä näkyy poikkisauma vähän paremmin ja myös se takahelman ylimääräinen keskisauma:

Itse keskisaumaa ei siis näe kovin helposti, mutta kuosissa toki vähän huomaa että se "katkeaa" ja nuo kaksi puuta ovat keskellä ihan vierekkäin. Tässä sovituskuvaa:

Tein paidan koossa 104 ja muuten koko pitää hyvin paikkansa, mutta jälleen kerran hihat ovat vähän liian pitkät. Erottuu ehkä selvemmin tästä toisesta kuvasta:

Ilmeisesti meidän lapset ovat lyhytraajaisia kun tämä on jo ainakin toinen kerta kun saan Ottobren kaavoilla liian pitkät hihat. Sen verran vähän ylimääräistä pituutta kuitenkin on, että menköön kasvunvarana. Lapsi itsekin totesi, että ei haittaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti