sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Rääpäisyjä - ja mainos

Ei ole oikein hommat edistyneet tässä maaliskuussa minkään suhteen. Yksi kakku sentään tuli tehtyä, mutta senkin koristelujen suhteen mentiin kyllä niin riman alta ettei tosikaan...

Tämä on siis Baileys-juustokakku gluteenittomalla pohjalla. Kakku meni työkaverin tupareihin viemisiksi. Teksti on kirjoitettu tummalla suklaalla, joka jostain syystä vielä meni sulattaessa todella luiruksi eli siinä olikin taiteilemista ettei lirunut kakun päällä eestaas sinne ja tänne. Lisäksi tyrkkäsin varastoista pari kukkasta ja perhosen. Valkoinen perhonen olisi ollut parempi, mutta sellaista ei löytynyt. Maku taisi olla kuitenkin ok, mikä lienee pääasia.

Vähän samantyyppinen keräilyeräversio tuli vuoden 11. sukkaparista. Ainakin muistelisin, että tämä on pari numero 11. Jämälangoilla pistelin menemään ja kolme keränloppua näihin sainkin tuhottua kokonaisuudessaan.

Kärjet on neulottu Nallen Kukkaketo (tjtn) raitalangalla, siitä johtuen viimeinen raita on vähän erisävyinen eri sukissa. Omaan silmääni ei kyllä riitele yhtään, lisääpähän vaan sukkien persoonallisuutta :D Pörrövarsista tuli ihan hauskat. Mietin jo, pitäisikö vastaavalla idealla tehdä toinenkin pari. Violetti pörrö on siis loppu, mutta harmaansävyistä olisi jemmoissa... Hmm..

Ja sitten vielä se mainos. Täällä blogissa on menossa arvonta, jossa voi voittaa kangaskassin ja lasinalusia omien toiveiden mukaan kustomoituna. Jos siis olet aina himoinnut esim. Doctor Who -kassia tai Hobitti-lasinalusia niin nyt siihen on mahdollisuus.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti