keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Kesäshortseja joustocollegesta

Jo alkukeväästä piirsin kaavat shortseihin. Koska ne vaativat melkoisen paljon kanttaamista, oli aloittaminen venynyt ja venynyt. Mutta nyt sitten vihdoin sain aikaiseksi aloittaa. Tai oikeastaan sain aikaiseksi aloittaa maanantaina. Mutta valmiiksi saamisessa "vähän" kesti. Tässä kuitenkin lopputulos:

Shortseja syntyi itse asiassa kahdet. Nämä turkoosilla kantatut ovat koossa 140 ja ensimmäinen versio. Näitä sitten purettiin ja kantattiinkin ees ja taas. Tai lähinnä nuo sivusaumojen kantit olivat sellaiset, etten meinannut niitä millään saada asettumaan. Kahteen otteeseen taisin purkaa, ennen kuin olivat edes sinne päin. Kantinkääntäjä olisi ollut kiva, vaikka ihan kohtuullisen siistiä jälkeä sain saumurin + kaksoisneulan yhdistelmälläkin, siis tuossa taskunsuussa. Sivusaumat eivät edelleenkään kestä kovin kriittistä tarkastelua...
Etutaskut ovat siis tuollaiset päälle ommellut. Lisäksi takana on yksi ihan "perinteinen" takatasku josta en huomannut kuvaa ottaakaan. Toiset shortsit syntyivät sitten jo ilman purkamisia, mutta kyllä niissäkin aika monta tuntia meni, kun ei tuo kanttaaminen mitään nopeaa puuhaa ole. Ne ovat koossa 128 ja tässä sovituskuva niistä:

Kaavat nappasin jostakin Ottobresta, mutten olekaan kirjoittanut lehden numeroa ylös. Mallin nimi on joka tapauksessa Grasshopper. Minulla on piirrettynä myös koon 110 kaava kuopusta ajatellen, mutta sen verran hermoillekäypää tuo kanttailu oli, että taitaa jäädä kuopus ilman shortseja. Periihän hän sentään ajastaan nämä isompien vanhat sitten :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti