sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Peitto isoäidinneliöistä

Toukokuun lopulla aloitin virkkailla isoäidinneliöitä. Koska olen laiska, en jaksanut tehdä monivärisiä versioita vaan virkkailin ihan yksivärisiä neliöitä. Aloittaessani ei ollut ise asiassa edes mitään ajatusta, mitä neliöistä teen. Tavoitteena oli vain katsoa, riittääkö kärsivällisyys ylipäänsä virkata niitä useampia, saati ruveta yhdistelemään. Yleensä en ole kovin hyvä missään pitkäjänteisyyttä vaativissa hommissa vaan valmista pitäisi tulla nopeasti tai mieluummin oikeastaan heti. Mutta näiden parissa meni useampi viikko ja sain kuin sainkin valmistakin.

Neliöistä tuli siis peitto. Kun olin saanut neliöt ommeltua yhteen, virkkasin vielä reunaan nirkkoreunuksen.

Nirkkojen ohjeen googlettelin täältä. Ja kuten kuvasta näkyy, peiton takapuolelle ompelin käsin vielä trikookankaan.


Tuo kärpässienikangas on ollut myytävien pinossa varmaan vuoden, mutta kerran se ei kenellekään ole kelvannut niin otin sitten käyttöön. Peitto on vauvakokoinen ja koska ihan lähipiirissä ei ole yhtään pikkuista niin mallikappaleena kokoluokkaa hahmottamassa toimii lasten vauvanukke:


Loppuun vielä kuva tänään valmistuneesta hupparista. Kaava ja toteutus ovat samat kuin tässä hupparissa mutta erityisesti kuvaamisen arvoista on selkäpuolen kangas. Kun näin tuon printin Käpysellä, niin se oli pakko saada sillä sekunnilla. Pari kuukautta olen printtiä hautonut kun ei ole ollut muita kankaita eikä ompeluaikaa, mutta tänään vihdoin tuli valmista.

Hivenen kuva jää hupun alle piiloon, mutta onneksi teksti näkyy kokonaisuudessaan. Etukappale on yksivärinen musta. Tästä tuli heti lemppari. Onneksi on vielä viileät kesäkelit niin pääsee heti käyttöönkin :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti