torstai 7. tammikuuta 2016

I Love Sava

FB:n Saumanvara-ompeluryhmässä ostettiin viime vuonna sikaa säkissä. Loppukesästä halukkaat saivat ennakkotilata kangasta sokkona. Tiedossa oli ainoastaan kuosin suunnittelija ja valmistaja sekä se, että kuosi tulisi olemaan enemmän aikuiseen kuin lasten makuun. Kangasta luvattiin myös sen verran reilu pala, että riittäisi aikuisen vaatteeseen. Näillä spekseillä sitten muutama sata naista otti riskin, että rahoille tulee vastineeksi jotakin ihan kamalaa. Ja se itselläni melkeinpä olikin ensimmäinen ajatus kun paketin vihdoin joulun alla avasin. En tykännyt kuosista sitten y-h-t-ä-ä-n. Yritin tarjotella sitä lapsille ja jopa miehellekin, mutta ei kelvannut heistäkään kellekään. Yksi kankaan ostamisen ehdoista oli kuitenkin, että siitä piti ommella jotakin tammikuun puoleen väliin mennessä.

Sitä mukaa kun valmiita tuotoksia alkoi kuvien muodossa palstalle ilmestyä, alkoivat omat fiilikset kangasta kohtaan muuttua. Ei se kankaana ollut kamalan kiva ja varsinkin toisen laidan värit olivat ihan yök, mutta taitavissa käsissä siitä syntyi upeita vaatteita. Melkeinpä tuli valinnanvaikeus itselleni. Ensin meinasin leggingsejä, mutta lopulta päädyin kuitenkin yläosaan. Aika paljon päätökseen vaikutti myös se, että halusin yhdestä kangasosiosta ehdottomasti pipon. Tällaisen:

Leggingseiksi ommeltuna tuota rastiosiota ei olisi jäänyt tarpeeksi, joten leggingsien sijaan syntyi paita.

Tässäkin oli kankaan riittävyyden kanssa vähän niin ja näin ja paita on itse asiassa leikattu väärään langansuuntaan. Violetin pohjan vaaleat viivat näyttävät kyllä omaan silmääni kivemmilta vaa'assa kuin mitä olisivat pystysuorassa olleet. Joten hyvä näin. Tässä vähän lisäkuvia:

Kankaan hulpiossa oli kuosin nimi I Love Sava ja sen leikkasin talteen ja silitin ensin tukikankaan ja sitten ompelin paidan niskaan yksityiskohdaksi. Sovituskuvia, olkaa hyvät:



Paita on tehty samalla kaavalla, jolla oikeastaan kaikki peruspaitani nykyään teen. Tämä siis. Tällä kertaa lyhensin hihat t-paitamittaan (koska kangasta ei yllättäen riittänyt pidempiin :D ) ja pidensin helmaa reilut 5 senttiä. Muita muutoksia en tehnyt. Pipo on puolestaan Ottobren Eye See You -kaava viime(?) vuodelta, jolla olen tehnyt jo kymmeniä peruspipoja. Näiden kahden lisäksi kankaasta syntyi vielä leggingsit kuopukselle. Niissä väritys on persikka-harmaa. Persikkaa pieni läikkä näkyy paidan takaosan helmassa, mutta muuten sain sen onneksi omissa vaatteissa vältettyä. En lämmennyt kyllä yhtään, mutta kuopus tykkäsi kovasti. Tässä vielä kuva leggingseistä. Ovat samalla Diamonds-kaavalla kuin muutkin nyt tammikuussa hänelle ommellut.

Kuten näkyy, värimaailma on ihan eri eli harmaata ja persikkaa sekä rastien sijaan tuollaisia suorakulmioita, jotka joku näki kerrostalojen ikkunoina. Alun plääh-fiiliksien jälkeen yllärikangas osoittautui siis oikein mieluisaksi kuitenkin!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti