keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Värihaaste2016 - tammikuu ja kaulaliina

FB:stä bongasin HommaHuoneen blogihaasteen tälle vuodelle. Jokaiselle kuukaudelle on väri tai pari, josta pitäisi saada jotakin aikaiseksi sen kuun aikana. Säännöt ovat ihanan armolliset, eli joka kuussa ei ole pakko osallistua, joten hyppäsin minäkin mukaan. Tammikuun värinä on sininen ja homma meinasi kaatua heti siihen, ettei minulla ole käytännössä yhtään sinistä kangasta! Mikä on sinällään jännä juttu, sillä ennenvanhaan sininen oli lempivärini. Lapsenakaan en ikinä halunnut vaaleanpunaista päälleni vaan aina sinistä. Ensimmäinen koulureppunikin piti ehdottomasti olla sininen. Mistä lie juontanut juurensa tuo, mutta vuosien mittaan kai kiintiö on tullut täyteen, sillä muistaakseni opiskeluaikoina hyväksyin päälleni jo pinkkiäkin ja nykyään vaatekaapin sisältö on aika pitkälti kaikkea muuta kuin sinistä. No, turkoosi sentään edelleen kuuluu lempiväreihin :) Ja on meillä sinistä sisustuksessa ainakin makkarin tapetit ja talon ulkoseinät. Sisko puolestaan joka pienenä oli oikein perinteinen pinkkiprinsessainen käyttää nykyään lähinnä ruskeaa. Eli näin ne lempivärit muuttuvat.

Mutta itse asiaan. Tarkemmin kun luin haasteen ohjeita, niin siellä sanotaan "Tee jokin käsityö". Ei siis ompele jotakin. Ja heti homma muuttuikin paljon helpommaksi. Itse asiassa jo ennen haasteen löytämistä olin nimittäin aloittanut sinisestä langasta kaulahuivin neulomisen. Tällainen siitä tuli valmiina:

Lanka on joku iki-ikivanha Novitan Marilyn. Ei ole villaa vaan puuvillaa ja olikohan bambua ja jotain muutakin vielä seassa. Kivan pehmeän tuntuinen ihoa vasten. Halusin ehdottomasti pitsineuletta ja kaivelin sitten Novitan lehtiä ja kevään 2010 lehdestä valikoitui sitten malli nro 18. Jotenkin se tuntui tutulta, ja mietin jo, olenko jossakin vaiheessa samalla mallilla huivia tehnyt, mutta ainakaan blogin tuotoksista en vastaavaa löytänyt. Lähikuvaa neulepinnasta tässä:

Puikot olivat koon 5 ja tokihan ohjetta piti taas muokkailla eli alkuperäisten neljän mallikerran sijaan neuloin vain kaksi mallikertaa, jolloin silmukoita huivissa oli 38. Mallikerran oppi nopeasti ulkoa, joten tätä oli helppo tehdä samalla kun katsoi telkkaria esimerkiksi. Tämä sinisen sävy on mielestäni tosi kaunis, tällainen vähän siniharmaaseen taittava. Voisin jopa kuvitella ottavani huivin omaan käyttööni. Saas nähdä sitten, mikä lopullinen "tuomio" tämän suhteen on, sillä kyllä minulla jokunen kaulahuivi tätä ennenkin jo löytyy ;) Sovituskuva nyt kuitenkin omassa kaulassa:

Huivilla on pituutta sen verran paljon, että riittää vaikka kaksin kerroin kaulan ympärille. Siitä todistusaineistoa Instassa, josta haaste löytyy (yllätys :D ) hashtagilla #varihaaste2016 :)



5 kommenttia:

  1. Tosi kaunista neulepintaa olet tehnyt. Rakastan neuleita ja niiden ihanaa ja moniuloitteista pintaa. Äitini onneksi neuloo minulle, kun itse vaan ompelen. Kiva ajatusmatka sinun siniseen historiaasi.

    VastaaPoista
  2. Kaunis eläväinen pinta tuossa huivissa. Ja kaunis sinisen sävy :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Sanne-Maija ja Pirjo! Itsekin tykkään huivin neulepinnasta ja väristä :)

    VastaaPoista
  4. Ihana huivi, kuvio ja tuo sinisen sävy! Aloitin myös haasteen, mutta tuunaamalla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja L! Pitääkin käydä etsimässä, joko sinun tuunaukset on valmistuneet...

      Poista