sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Päiväpeitto trikootilkuista

Kankaattoman tammikuun aikana aloitin leikellä jämälaatikoiden sisältöä tilkuiksi. Esikoinen lajitteli kankaat väreittäin ja ensin saksien alle pääsivät musta-harmaa-valkoiset kankaat. Yhden illan niitä leikkasin 11x11cm tilkuiksi, jotka esikoinen sitten järjesti lattialle haluamaansa järjestykseen värien ja kuosien suhteen. Kun lopputulos miellytti lapsen silmää, pinosin tilkut oikeaan järjestykseen ja aloin saumuroida niitä yhteen. Se oli yllättävän nopea homma. Yhdessä rivissä on aina 15 tilkkua vierekkäin ja seuraavaksi ompelin aina kaksi riviä yhteen ja sitten 2+2, sitten 4+4 ja lopulta ne kappaleet yhdistin valmiiksi 22 rivin peitoksi. Tämä osio oli valmiina jo tammikuun puolivälissä, mutta kankaattoman takia en voinut ostaa taustaksi sopivaa kangasta (tai siis ylipäänsä yhtään mitään kangasta), joten projekti jämähti melkein kuukaudeksi. Helmikuun toisella viikolla vihdoin ehdin kangaskauppaan ja nyt on tilkkupeitto valmis:


Tilkut ovat vähän sieltä sun täältä jääneitä ylijäämäpalasia ja materiaalitkin trikoota, velouria ja (jousto)collegea. Taustakankaaksi valikoitui fleece ja nyt peiton valmiiksi ommeltuani epäilen, että joustamattoman taustakankaan kanssa olisi mennyt hermot. Fleece joustaa, joten sitä pystyi sitten vähän sopivista kohdista venyttelemään tilkkujen kokoa vastaavaksi ;)


Alunperin suunnittelin tummanharmaata taustaa, mutta juuri se väri oli kaupasta loppu. Päädyin sitten valkoiseen ja se on oikeastaan oikein kiva. Parivuoteelle tämä ei riitä (eikä toisaalta tämän sävyisiä tilkkujakaan ollut lisää eli senkään puolesta isompi ei onnistunut), joten esikoinen sai valmiin peiton itselleen. Hänhän tässä koko sommittelutyön tekikin, joten ihan reilua vaan, että saa nauttia työnsä tuloksista myös :)

Näitä syntyy vielä lisää eri sävyissä, kunhan jaksan taas tilkkuja leikata. Haaveena olisi jokaiselle lapselle omansa, mutta saas nähdä, riittävätkö materiaalit. Aika paljon jämäpaloja kyllä on ja toki jonkun verran niitä tulee lisääkin pikkuhiljaa myös. Aika näyttää.

5 kommenttia:

  1. Miulta varmasti liikenee tilkkuja jos jostain väristä jää uupumaan

    VastaaPoista
  2. Miulta varmasti liikenee tilkkuja jos jostain väristä jää uupumaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini! Palaan asiaan jos tarvetta ilmenee. Tällä hetkellä on vasta 30 tilkkua leikattuna eli aika hitaasti etenee jatkoprojekti.

      Poista
  3. Hieno peitto! Mä olen tainnut tehdä yhden vauvan peiton, mutta ei ole mun hommaa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maj! Itsekin ajattelin että olisi liian nyhräämistä, mutta yllättäen oikeastaan tykästyin tähän hommaan :)

      Poista