tiistai 9. elokuuta 2016

Suukkokakku

Meidän perheen synttäripuolivuotinen alkoi taas. Tällä kertaa täytekakku oli vanha ja perinteinen mansikkatäyskäri Kinuskikissan mansikkatäytteellä ja Lemon curdilla. Päällä Flora Vispiä. Toisena kakkuna sen sijaan oli uusi kokeilu, nimittäin Kulinaarin blogista löytyvä suukkokakku. Kakun nimi tulee siitä, että sen sisällä on piilotettuna suklaasuukkoja. Joko tein kakun liian isoon vuokaan tai sitten jostain syystä täytemäärä oli liian pieni, sillä päällyskiille jäi epätasaiseksi suukkojen kohdalta.

 Pahimpien epätasaisuuksien kohdalle pursotin ruusuja, mutta eihän tuo nyt 100% siisti ole jos vaikka kiilteen reunaa katsoo. Maku oli kuitenkin hyvä, vaikka tuoreiden mansikoiden sijaan käytinkin pakastettuja. Tässä kuvassa näkyvät molemmat kakut, ruusut olivat koristeteemana tällä kertaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti