sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Monen kakun juhlat

Viikonloppuna juhlistettiin omia synttäreitäni. Tarkoitus oli pitää kaksi kattausta ja olin tehnyt kakkuja 2+2, mutta ensimmäisen kattauksen tulijoista niin moni perui, että vedettiin se yhdellä kakulla ja iltakattauksessa olikin sitten oikein kolmen kakun buffetti. Kaikki neljä kakkua olivat uusintakierroksella, eli uusia reseptejä en ottanut kokeiluun tällä kertaa.

Baileys-juustokakun reseptin olen jakanut aiemmin blogissa täällä, mutta nyt tein tästä vähän yksinkertaistetun version.


Pohja:
10 digestivekeksiä
50g voita tai margariinia

Täyte:
3 liivatelehteä
2 dl kermaa
400g mascarponejuustoa (itselläni oli 500g)
1dl Baileys-kermalikööriä
160g tomusokeria
(1 vaniljatangon siemenet)

Murenna keksit ja sekoita ne sulatettuun voihin. Laita liivatteet kylmään veteen n. 10 minuutiksi. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja sekoita muut aineet joukkoon. Sekoita liivatteet kuuman Baileysin joukkoon ja lisää muiden ainesten sekaan. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään pari tuntia.

Tällä systeemillä kakusta tulee holiton, joten itse olen liottanut liivatteet tilkkaan kuumaa vettä ja sekoittanut liköörin kerma-juustoseokseen ilman kuumentamisia. Kuka sitä nyt kalliita alkoholeja pois menee kuumentelemaan? :P

Lisäksi tarjolla oli limejuustokakkua eli tämä resepti ja minttusuklaakakkua eli tämän postauksen resepti. Minttusuklaakakun nähtävästi unohdin kuvata, alla limekakku.

Neljäntenä kakkuna oli sitten Kulinaarin suukkokakku, mutta taisi jäädä viimeiseksi kokeiluksi sen kanssa. En vaan kertakaikkiaan saa pintaa kauniiksi, joten koristeleminen on aina todella vaikeaa. Suukkojen "päät" siis tekevät sen, että pinta jotenkin pakosti jää epätasaiseksi :(

Näillä mentiin nämä bileet, parin viikon päästä on sitten lisää kakutuksia luvassa. Itse asiassa useampanakin viikonloppuna sen jälkeen on kakkuleipomuksia tiedossa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti