tiistai 15. marraskuuta 2016

Villaa talveksi

Tilasin loka-marraskuun vaihteessa metrikaupalla merinovillaa ja ajoitin oli mitä täydellisin, sillä talvi tuli tänä vuonna aikaisin. Marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna sitten sain aikaiseksi käydä villojen kimppuun. Ensimmäisenä syntyi esikoiselle hänen itse valitsemastaan neuloksesta pitkähihainen paita.


Tässä on kaavana Ottobren 1/16 kaava No Fuss. Lapsi antoi malliksi neuleen, joka on hänen mielestään mitoiltaan sopiva ja se passasi leveyden ja hihojen puolesta tuohon kaavaan täydellisesti. Pituudesta piti ottaa aika reilusti pois. Loput merinot ompelin itselleni ;) Syntyi leggingsit ja toinen huppuviitta.
Nämä ovat kaikki Käpysen villoista. Ne ovat siitäkin kivoja, että ovat mulesing-vapaita eli lampaat eivät näiden takia ole kärsineet. Ja kuosit ovat mitä ihanimpia. Tuohon pilkkumereen rakastuin ihan täysin. Leggingsien kuosi on Risuaita.




Leggingseissä kaavana on vanha leggareiden luottokaavani Ottobresta ja villatakin tein samalla systeemillä kuin edellisenkin tänä syksynä. Tässä on pituutta n. 10cm enemmän kuin edellisessä takissa, mutta muuten ihan samalla systeemillä. PS. Huomatkaa myös uudet talvikengät. Aikas rock, eikö?

Lisäksi syntyi vielä tunikamekko.

Tämän kangas on Pipoiksi.filtä ja rakastuin noihin pöllöihin ensisilmäyksellä. Ei ole mulesing-vapaata valitettavasti, mutta kotimaista sentään. Ja välillä kangasrakkauden nimissä voi vähän eettisyydestä joustaa? Tunikassa kaavana on Suuren käsityölehden maksimekon kaava, jolla kesällä ompelin itselleni trikoomekon. Nyt lisäsin olkaimiin leveyttä ja helmaa lyhensin ja vähän myös levensin. Helma on huoliteltu rullapäärmeellä, käden- ja pääntiet kaksoisneulalla. Sovituskuva vielä lopuksi:





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti