lauantai 24. joulukuuta 2016

Soodataikinakoristeita

Jos viime vuoden hurahdus käsityöpiireissä oli ne virkatut pitsipallot, joita itse sain aikaiseksi testailla vasta tänä vuonna, niin tämän vuoden hurahdus on ollut soodataikina. Tai ainakin tuntuu, että vähintään jokatoinen tuttu käsityöharrastaja näitä on tehnyt. No, piti meidänkin sitten. Tällaisia saatiin aikaiseksi.


Taikinan ohjeen nappasin Taikinaisen blogista ja justiin sopivasti oli 1dl maissitärkkelystä kaapissa, että sain ilman kauppareissua taikinan keitettyä. Taikinaan tulee siis:

1dl maissitärkkelystä
2dl soodaa
1,25dl vettä

Meidän tähtimuotti oli kateissa, joten valtaosin syntyi sitten sydämiä, jotka lapset koristelivat helmillä. Nuo kukkaset eivät tahtoneet oikein kestää kuivatusta vaan aika moni meni rikki. Tähtiä tehtiin muutama esikoisen piirtämän mallin avulla, mutta veitsen kanssa nyhrääminen oli sen verran turhauttavaa, että vähäiseksi jäi. Tällainen tähtiketju niistä saatiin aikaiseksi kuitenkin:

Sydämet ripusteltiin yksittäisinä sinne ja tänne, muutama joulukuuseenkin.



Tuossa viimeisessä sydämessä häthätää näkyy (jos kuvan viitsii klikata isoksi), että yritettiin myös pitsikuviointia pintaan. Meillä vaan ei ollut kunnon virkattuja pitsiliinoja, eli kuviointi jäi aika hennoksi. Ylempien sydämien kiemurat on painettu kakunkoristeluun tarkoitetuilla muoteilla. Myös lumihiutaleet on tehty muoteilla, joilla normaalisti voisi tehdä kakkukoristeita esim. sokerimassasta. Niissä ei ollut mahdollisuutta tehdä pujotusreikiä narua varten, joten solmin niihin sakaroiden ympärille rihman.

Näitä aion tehdä toisenkin satsin jossakin vaiheessa, kunhan saan haalittua sopivaa pitsiä jostakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti