tiistai 3. tammikuuta 2017

Vuosi väriterapiaa -haaste

Viime vuoden aikana osallistuin Hommahuoneen Värihaasteeseen, jossa jokaiselle kuukaudelle oli annettu väri tai värit ja kuukauden aikana piti tehdä jokin käsityö teemavärin pohjalta. Lähdin haasteeseen tavoitteena ommella joka kuussa jotakin, mutta loppujen lopuksi päädyin kyllä enimmäkseen neulomaan. Positiivista on, että onnistuin kuitenkin joka kuussa edes jonkin pienen työn saamaan aikaan, vaikka mukana oli aika inhokkivärejäkin esim. keltainen ja ruskea.

Tänäkin vuonna jatketaan teemaväreillä, kun bongasin Sirpukan solmuissa -blogista Vuosi väriterapiaa -haasteen. Tässäkin on samantyyppinen idea kuin Hommahuoneella, mutta sillä erolla, että kuukausien värit saa valita itse. Näinpä jätänkin huoletta inhokkivärit pois ja lähden kokeilemaan värivuotta tällä suunnitelmalla:

Tammikuu - punainen
Helmikuu -valkoinen
Maaliskuu -pinkki/ vaaleanpunainen
Huhtikuu - turkoosi
Toukokuu - vihreä
Kesäkuu - värikäs (johan nimikin sanoo, että se on väri, onon. :P )
Heinäkuu - sininen
Elokuu - lila
Syyskuu - valkoinen toisen värin kaverina eli mustavalkoinen, punavalkoinen, sinivalkoinen tmv.
Lokakuu - harmaa
Marraskuu - musta
Joulukuu - metallivärit/ kimallus

Ei muuten loppujen lopuksi ollut kamalan helppoa keksiä 12 eri väriä, semminkin kun tavoitteena olisi oikeasti jokaisesta väristä jotakin saada aikaiseksi. Aika näyttää, kuinka käy. Sen ainakin tiedän, että tammikuun työ on jo tehty ja helmikuullekin löytyy suunnitelma ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti