tiistai 7. maaliskuuta 2017

Pipokieltäytyjälle päähän

Esikoinen hylkii pipoa. Milloin on kampaus esteenä (kun eihän nyt nutturan päälle voi pipoa laittaa), milloin se muuten vaan ei käskyistä huolimatta mene päähän. Tähän kyllästyneenä päätin neuloa jonkinlaisten pantaviritelmän, että edes korvat kestäisivät lämpiminä. Toiveena oli harmaa, mutta jemmoista ei löytynyt sopivan paksua harmaata lankaa. Joten tuli sitten vähän muuta kuin harmaata. Itse asiassa kuvissa näyttää melko harmaalta, mutta oikea sävy on ennemmin sellainen aika vaalea vedenvihreä.

Lanka on Novitan Hile ja koon 8 puikoilla neuloin. Valmista tuli todella nopsaan tuolla yhdistelmällä! Ohjeen jäljille lähdin Ravelryn kautta taas, löytyy Twenty Something Granny -blogista. Sen verran sovelsin ohjetta, että neuloin 16 silmukalla eli palmikonkierrossa siirtyy 8 silmukkaa. Muutaman kerran sitä piti kieputella, kun jostain syystä neule aina nitkahti kierron jälkeen ja näytti, että se meni "solmuun" tmv. mutta lopulta tajusin, että ihan oikein silmukat on neulottu, kunhan vaan osasin kiepauttaa sen nitkahduksen takaisin oikeaan asentoon. Erittäin helppo ja nopea pikkuprojekti ja lopputulos varsin kivannäköinen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti