tiistai 20. kesäkuuta 2017

Kesäkuun ompelukerho: mustavalkoinen mekko

Taas osallistuin Verson Puodin ompelukerhoon. Tämä oli siitä poikkeuksellinen kerho, että kangas tilattiin ennakkoon ja värimaailman sai valita kolmesta eri vaihtoehdosta (alkuperäinen, aamurusko tai mustavalkoinen). Itse arvoin tosi pitkään, mihin vaihtoehtoon päätyisin, mutta lopulta mustavalkoinen voitti, koska ajattelin sen olevan varmimmin omaan silmää miellyttävä - tai ainakin se olisi helpoin värjätä tarpeen tullen. Kun kangas sitten tuli, niin omaan silmääni mustavalkoinenkin olikin huonoin mahdollinen vaihtoehto. Kankaan ideana on koivikko eli alkuperäisessä värityksessä mustavalkoisten runkojen ympärillä on vihreää lehvästöä, joka aamurusko-versiossa on pinkki-lila-sävyistä. Mustavalkoisessa versiossa kaikki on tietysti mustavalkoista, enkä aluksi edes oikein tajunnut, että kankaassa on koivuja. Myöskään värjääminen ei tullut kyseeseen, koska eihän koivun runkoja voisi miksikään värjätä. Melkoinen pähkäily sitten olikin, mitä kankaasta voisi ommella ja kuka sen kelpuuttaisi. Lopulta siitä syntyi mekko.

Mekko on tehty esikoiselle ja hänen toiveidensa mukaan. Varsinaista kaavaa ei ollut, vaan lapsi hahmotteli paperille minkätyyppistä haluaisi ja sitten lähdettiin soveltamaan. Pääntien ja olkalinjan leikkaamiseen käytin apuna koon 146 paitakaavaa ja itse asiassa myös etu- ja takakappaleiden leveyden leikkasin kaavan mukaan, mutta se oli lapsen makuun ihan liian leveä eli molemmista kyljistä kavennettiin vielä ainakin 5cm pois ennen kuin oli sopiva (vaikka lapsi käyttää normaalisti kokoa 164!). Hihat leikkasin yhdessä etu- ja takakappaleiden kanssa eli olkasauma jatkuu hihansuuhun saakka. Hihansuita lapsi ei halunnut huolitelluiksi.

Pääntie ja helma on huoliteltu kaksoisneulalla. Helmakappale on tehty kahdesta suorakulmion muotoisesta kaitaleesta tehty: yläosan jälkeen jäljelle jääneen palasen pistin vaan keskeltä kahtia ja rypytin yläosaan sopivaksi. Näin sain käytännössä koko metrin palasen käytettyä eli jämätilkkuja ei jäänyt jemmoihin. Sovituskuviin lapsi halusi vielä kauluksen, mutta sitä ehdottomasti ei saanut ommella mekkoon kiinni vaan hän haluaa voida käyttää mekkoa myös ilman kaulusta.


Alun vastustuksen jälkeen lopputulos on sitäkin onnistuneempi.



2 kommenttia:

  1. Apua, en kyllä meinannut hyvällä tahdollakaan nähdä noita koivuja, mutta kivan mekon saitte tehtyä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koivut tosiaan katoavat tässä mustavalkoisessa melkein kokonaan :( Jos pääset näkemään saman kankaan vihreänä tai pinkki-lilana niin rungot erottaa heti.

      Poista